Lääketieteen kandidaatit


Lääketieteen tutkinto-ohjelman tavoitteena on, että opiskelijalla valmistuttuaan on tiedolliset, taidolliset ja psykososiaaliset valmiudet työskennellä menestyksellisesti niin sairaalassa kuin perusterveydenhuollon tehtävissä asiantuntijana, kehittäjänä sekä työryhmän jäsenenä ja johtajana. Koulutus perustuu asetukseen yliopistojen tutkinnoista (794/2004).

Lääketieteen lisensiaatin tutkinnon (LL) laajuus on 360 opintopistettä. Koulutus järjestetään siten, että tutkinto voidaan suorittaa täystoimisesti opiskellen kuudessa vuodessa. Opinnot koostuvat yleis-, perus-, aine- ja syventävistä opinnoista sekä kieliopinnoista. Lisäksi opintoihin sisältyy pakollinen harjoittelu.

Lääketieteen lisensiaatin tutkintoon johtavissa opinnoissa noudatetaan opetussuunnitelman mukaista opintojen järjestystä. Opetus on jaettu kaksi ensimmäistä vuotta kestävään prekliiniseen vaiheeseen sekä neljä vuotta kestävään kliiniseen vaiheeseen.

Kliinisessä vaiheessa lääketieteen kandidaatit suorittavat sovitut hajautetut harjoittelut Lapin keskussairaalassa sisätautiopin ja kirurgian osalta opiskeluiden kolmantena ja neljäntenä vuotena.

Psykiatrian harjoittelu kuuluu myös neljänteen vuoteen.

Opiskeluiden viidentenä vuotena lääketieteen kandidaatit tekevät hajautettua harjoittelua lastentaudeilla sekä synnytys- ja naistentaudeilla.

Amanuenssuurit

Lapin sairaanhoitopiiri tarjoaa myös lääketieteen opintoihin sisältyviä amanuenssuureja lääketieteen eri erikoisaloilla. Amanuenssuurien haku on Kuntarekryn kautta neljä kertaa vuodessa seuraavasti:

Harjoittelun aikaväli                 Hakuaika/-vaihe

1.12.2018 – 30.1.2019             Haku päättyy 30.9.2018 klo 15.00

1.2.2019 – 31.5.2019               Hakuaika 1.10. - 25.11.2018 klo 15.00

1.6.2019 – 31.8.2019               Hakuaika 1.10. - 25.11.2018 klo 15.00

1.9.2018 – 30.11.2018             Valinnat tehty

Linkki amanuenssuurihakuun: http://www.lshp.fi/fi-FI/Ammattilaisille/Rekrytointi/Avoimet_tyopaikat