Koronavarautumisen ehdoilla normaaliin toimintaan

Julkaistu 7.5.2020 klo 17.00

 

Lapin sairaanhoitopiirin alueella koronatilanne on pysytellyt pitkään rauhallisena, uusia tartuntoja on parin viimeisen viikon aikana todettu neljä. Tämä mahdollistaa sen, että niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa voidaan vähitellen palata arkeen epidemian valmistautumisvaiheen jälkeen.

Monessa sairaanhoitopiirin jäsenkunnan terveyskeskuksessa ylläpidetään edelleen muusta toiminnasta erillään olevaa infektiovastaanottoa ja osa normaalista vastaanottotoiminnasta tapahtuu toistaiseksi etänä. Terveyskeskuksista kerrotaan, että tällä viikolla aloitetuissa matalan kynnyksen koronatesteissä on käynyt muutama tai ei lainkaan infektio-oireisia. Sen sijaan Rovaniemellä testissä on käynyt parin päivän aikana noin 120 henkilöä, ja niiden tuloksia vielä odotellaan.

Myös Lapin keskussairaalassa on alettu palauttamaan kiireetöntä leikkaus- ja tutkimustoimintaa reilun kuukauden kestäneen koronaepidemiaan valmistautumisen jälkeen.  Koronaan varautuminen on näkynyt eniten juuri kirurgiassa, sillä leikkaus- ja anestesiahenkilökuntaa on koulutettu koronan tehohoitoa varten. 

Myös keskussairaalan päivystyspoliklinikalla toimii edelleen erillinen linja hengitystieinfektiopotilaille. Sen sijaan koronapotilaiden hoitoon varattu infektio-vuodeosasto on toistaiseksi suljettu.  Osasto otetaan käyttöön, kun tarvetta ilmenee. Myös keskussairaalan poliklinikkatoiminta on normalisoitumassa.

Keskussairaalasta kerrotaan, että näin koronan suvantovaiheessa olisi toivottavaa, että potilaat käyttäisivät heille varatun leikkaus-, toimenpide- tai tutkimusajan, koska viive sairauden hoidossa voi joissakin tapauksissa johtaa vakaviin seurauksiin.

Sairaalaan on turvallista tulla, sillä ilmoittautumisautomaatilla saapujalle annetaan kirurginen suu-nenäsuojain vastaanottokäynnin ajaksi. Toiminnalla halutaan ennaltaehkäistä odotusauloissa vastaanotolle vuoroaan odottavien potilaiden keskinäinen hengitystieinfektiotartunnat.

Muistettava kuitenkin on, että vaikka toiminta keskussairaalassa alkaa palautua normaaliksi, ulkopuolisten vierailut on edelleen pääsääntöisesti kielletty.


Lisätietoja

Jukka Mattila
johtajaylilääkäri
Lapin sairaanhoitopiiri
p. 050 572 6277