Kymppi-blogi / Marraskuu 2017

 

10.11.2017 Marjo Pasanen:  Arkiston kuherruskuukausi
20.11.2017 Katri Vuopala:  Valinnanvapaus – onko sitä työntekijällä?
30.11.2017 Kirsti Lappalainen: Irja Askolan sanojen jäljillä

 

30.11.2017 Irja Askolan sanojen jäljillä

1. Mie tahtoisin
ihan tavallisen työpaikan
semmosen missä pomo
on paikalla
kun sitä tarvii

3. hommansa voi hoitaa
niin hyvin kuin taitaa
ja muutkin sen huomaa

5. semmosen
tavallisen työpaikan
mie tahtoisin

2. Työkaverit
ei noki eikä nälvi
kysyä uskaltaa
ja apuakin kehtaa pyytää

4. uuttakin oppii
vaikkei kaikkien kotkotusten
tahtiin hyppisikään

6. ei tarvis töihin tullessa pelätä
ja kotiin vois lähteä
hyvillä mielin

Olen tässä blogissa käyttänyt hyväkseni eläkkeelle jääneen piispa Irja Askolan ajatuksia ja runoja työstä, työhyvinvoinnista tai huonosta työssä jaksamisesta.

Minulle itselleni tuo runo, jossa puhutaan halusta tavalliseen työpaikkaan, on tunnetasolla ollut merkittävä. Jo tuo ensimmäinen säe on minusta paljon puhuva, tarve tavoittaa esimies kun häntä tarvitsee.

Minusta tuntuu siltä, että kuka tahansa riippumatta siitä mikä on asema organisaatiossa tai mikä on ammattinimike, voi samaistua noihin Askolan kirjoittamiin sanoihin.

  Kirsti_Lappalainen.jpg

Kirjoitan tämän blogin minä muodossa, omiin ajatuksiin ja tuntemuksiin nojautuen, siitäkin huolimatta, että aiheista olisi keskusteltu muiden henkilöiden kanssa.

Olen itse ollut osastonhoitajana 15 vuotta. Vuodet ovat vierineet omalla painollaan eteenpäin, väliin mahtuu paljon hyviä aikoja ja välillä vähemmän hyviä hetkiä. Minulla on tunne siitä, että vähemmän hyviä hetkiä on viime aikoina ollut hieman aiempaa enemmän. Jokin on muuttunut. Itse en voi nimetä yhtä yksittäistä asiaa, mutta jokin mm. ammattiryhmien välinen valtakamppailu tuntuu olevan meneillään organisaatiossamme.

Mistä tämä johtuu, on varmaan monen tekijän summa. Sairaalassamme on viime vuosien aikana aloitettu paljon erinäisiä projekteja, monet niistä on keskeneräisiä tai unohdettu, ainakin siltä tuntuu.  Vahva tunne on asioiden keskeneräisyys, joka väsyttää työntekijöitä. Suurin ja merkittävin näistä on organisaatiouudistus; hallintosääntöä uudistettiin, mutta siinä on vielä joitain kohtia mietinnän alla.

 Yksi projekteista oli ja on vieläkin "sairaala sote kuntoon". Tässähän tarkoituksena oli kartoittaa sitä, miten eri yksiköitä voisi yhdistää hallinnollisesti ja sitä myöten osastonhoitajan roolin muutos, johtaminen leveämmille hartioille eli johtajat johtaisivat. Osastohoitajien kliinisen työn osuus vähenisi.

Työntekijöitä puhuttaa myös  henkilöstömitoitushanke; työntekijöiden ajankäyttöä mitoitettiin välittömän ja välillisen työn puitteissa, tulokset ovat tulleet, mutta konkreettinen tieto jatkoista odotuttaa vielä. Odotukset mitoitusta kohtaan olivat kovat, ehkäpä paikoitellen jopa epärealistisia.

Kolmas suuri uudistus on osaamisen kartoittaminen. Tässä on hyvää se, että osaamisen merkittävyys mm. hoitotyön eri osa-alueilla tulee näkyväksi. Lisäksi se tehdään moniammatillisesti.  Kaikki nämä projektit vaativat aikaa, se onkin suuri huolenaihe työntekijöiden mielessä; mistä aika otetaan.

Työhyvinvointi tai Askolan sanoin huono työssä jaksaminen on aina ajankohtainen aihe. Se, mikä vaikuttaa työssä jaksamiseen, vaihtelee eri ihmisillä. Ei pelkkä työnkuormittavuus, vaan myös työn ulkopuolinen elämä ja sen kuormittavuus vaikuttavat kokonaisuuteen.  

Voidaanko sanoa, että vain esimies olisi vastuussa työyhteisön hyvinvoinnista, vai voisiko vaatia, että vastuu työssä jaksamisesta kuuluukin  kaikille. Ihmisethän ovat elämänkaarensa ja elämäntilanteidensa kanssa erilaisessa vaiheessa ja ne vaihtelevat suurestikin eri ihmisten välillä. Inhimillisesti tehokkaassa sairaalassa, kuten sairaalamme on,  tämä tulisikin ottaa huomioon ja sallia sekä hyväksyä tämä tosiasia.

Askola puhuu inhimillisyydestä ja siitä onko sille tilaa. Varsinkin muutosten kohdalla, joita meidänkin organisaatiossamme on ollut ja on meneillään, tulisi huomioida ihmisten elämänkaaren historian ilonpilkut sekä kipeät saranakohdat jotka vaikuttavat siihen miten muutoksiin suhtaudutaan.

Tein joitakin vuosia sitten proseminaarityön esimiehen työuupumuksesta ja sen vaikutuksesta työyhteisöön. Olin juuri aloittanut osastonhoitajan hommat ja aloitellut terveydenhuollon hallinnon opintoja (osana hallintotieteiden opiskeluja).  Miksi nyt vuosien jälkeen muistelen tätä aihetta? Johtuuko se siitä, että organisaatiossamme on menossa paljon sellaisia asioita, jotka huolestuttavat ja aiheuttavat ahdistusta työntekijöissä, vai siitä että itse henkilökohtaisella tasolla olen kokenut siihen viittavia tunteita työssäni, jos ei suoranaista uupumista, niin ainakin lyhytkestoista alakulon tunnetta?

Irja Askola on kirjoittanut toisessa runossaan, että "Sinun tulee kunnioittaa ja rakastaa työtä ja sen tekijöitä, että arvostat itseäsi ja omaa osaamistasi ja teet samoin myös lähelläsi oleville".  Entä sitten, jos et jaksa. Onko minulla oikeutta sanoa työntekijöilleni tai työkavereilleni kun he tarvitsemat minua, etten jaksa, jos minusta tuntuu siltä?

Askolan runossa sanotaan myös, että "nauru on tervetullutta eivätkä kyyneleetkään ole kiellettyjä". Onneksi uskallamme ja osaamme nauraa, joskus jopa aika äänekkäästikin, mutta uskallammeko tai osaammeko itkeä jos siltä tuntuu, kuuluuko itku työpaikalle, luulemmeko olevamme heikkoja jos näytämme todelliset tunteemme? Onko meillä yhdessä, vaikeuksista huolimatta, mahdollista rakentaa sellainen ilmapiiri jossa "innostus on mahdollista, nauru ja itku sallittuja, oppiminen on ilo, ei uhka, kysyminen on siunaus, että työkavereiden joukossa erilainen ei ole vääränlainen vaan myös meikäläinen, ja että rakastat työtäsi.
 

Kirsti Lappalainen
Osastonhoitaja
Sisätautien poliklinikka

- - - -
 

20.11.2017 Valinnanvapaus – onko sitä työntekijällä?
 

Katri Vuopala Suomen hallitus esittää asiakkaan valinnanvapauden lisäämistä osana valtakunnallista sote- ja maakuntauudistusta. Sillä tarkoitetaan asiakkaan oikeutta valita itse, mistä hän hakee sosiaali- ja terveyspalveluja.

Valinnanvapauden laajentamisen tarkoituksena on lisätä asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia sekä parantaa palvelujen saatavuutta, laatua ja kustannusvaikuttavuutta.

Valinnanvapaus voi toteutua, mikäli palveluja on tarjolla ja niistä on riittävästi tietoa. Jotta valinnanvapaus olisi myös tuottajan kannalta oikeudenmukainen, rahan pitäisi seurata joustavasti potilasta hänen valitsemalleen palveluntuottajalle.

Tuleekohan valinnanvapaus koskemaan myös terveydenhuollon ammattilaisia? Varmaankin, jos ja kun palveluntuottajat laajentavat toimintaansa pohjoiseen. Silloin voisi olla mahdollista vaihtaa työnantajaa.

Toivottavasti työntekijöistä suurin osa on hakeutunut töihin tehdäkseen mielekästä, koulutustaan vastaavaa työtä ja saadaksensa edes vähän palkkaa ja eläketurvaa. Tarjoaako oma työpaikka ja -yhteisö tällä hetkellä sitä? Henkilöstökyselyn mukaan 40 % vastanneista on sitä mieltä, että ei, koska eivät voi suositella Lapin sairaanhoitopiiriä tuttavilleen työnantajaksi.

Paraneeko tilanne työpaikkaa vaihtamalla? Löytyykö mielenkiintoisia työtehtäviä ja kehitysmahdollisuuksia? Mikä on toisen työnantajan palkkapolitiikka sekä loma- ja eläke-edut? Ja mikä on työnantajan perimmäinen tavoite?

Me Lapin keskussairaalassa arvostamme sitä, että jokainen on tervetullut taloon saamaan tarvitsemaansa erikoissairaanhoitoa. Tiedämme työtehtävämme, työyhteisömme ja talon tavat. Niissä on kehittämistä ja tehostamistakin. Omaa osaamista voi helposti kehittää sekä talon omissa koulutuksissa että ulkopuolisten järjestämillä koulutuspäivillä. Työyhteisön kehittäminen vaatiikin jo sitten enemmän keskustelua yksikön tavoitteista ja keinoista niihin pääsemiseksi. Yhteinen ymmärrettävä tavoite kaikille ammattiryhmille parantaa toiminnan laatua ja vaikuttavuutta.

Suurin haaste lienee talon vuosien varrella muotoutunut kulttuuri. Sekin on lopulta meidän kaikkien ylläpitämä. Kulttuuri muuttuu, jos niin haluamme. Retoriikka on tärkeää: Siis puhumaan avoimesti ja yhdessä etsien parhaita toimintatapoja ihmisten hyväksi ihmisten kokoisessa sairaalassa.

Katri Vuopala
ylilääkäri, tulosaluejohtaja
Sairaanhoidolliset tukipalvelut

- - - - -

10.11.2017 Arkiston kuherruskuukausi
 

Piti ihan pysähtyä laskemaan, kuinka kauan olemme olleet yhdessä ja tosiaan meillä on jo kahdeksan kuukautta yhteistä matkaa mittarissa ja toivottavasti monia yhteisiä vuosia vielä edessä.

Kuherruskuukauteni arkistossa on siis ollut erittäin onnistunut, olemme ehtineet tutustua toisiimme, tapoihimme sekä arkiston perustehtävien sisältöihin.

Marjo Pasanen

Olen ehtinyt kurkistella ”exieni” eli edeltäjieni aikaansaannoksia, talon strategioita ja arvoja, mutta päässyt myös haistelemaan Oulun, Länsi-Pohjan, Kajaanin ja Kokkolan suuntaan ERVA-tapaamisten merkeissä, Muonio-Enontekiön perusterveydenhuoltoa unohtamatta.

Yhteiselomme alku on ollut siis vauhdikasta, innostavaa, vaihtelevaa ja näköpiirissä on monia mahdollisuuksia kehittää toimintaa sähköisemmäksi ja asiakaslähtöisemmäksi. Yksikössäni olen ihastunut sen hyvään yhteishenkeen, erilaisuuteen, vahvaan ammattiosaamiseen, positiivisuuteen ja työyhteisön toimivuuteen, mistä osoituksena Giisa-palkinto, joka vei meidät Rakkaaseen illalliselle.

Potilaskertomusarkiston henkilökunta Giisa-palkittuna

Jotta osaan tukea tiimiäni maakunta- ja sote -uudistuksen tiellä ja heillä innostus ja työn ilo pysyisi yllä myös kuherruskuukautemme jälkeen, olen aloittanut itseni kehittämisen moniammatillisten sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisopintojen parissa, jotta minulla olisi tahdon lisäksi asiaan vaadittavaa taitoa ja tietoa. MOJO-opinnoissa on mahdollista mm. verkostoitua moniammatillisessa joukossa, tunnistaa alueellisen kehittämisen haasteita, kehittää tutkimustiedon avulla palvelujärjestelmää ja syventää hyvinvointipolitiikan ja lainsäädännön osaamista.

Välillä voi tuntua, että me arkistoihmiset hankaloitamme työn tekoa, mutta asiakirjahallinnossa on noudatettavia eri lakeja, asetuksia, Kansallisarkiston antamia määräyksiä ja ohjeita sekä lisäksi on lukuisia muiden tahojen antamia suosituksia, ohjeita ja oppaita. Asianhallinta on asioiden ja niihin liittyvien asiakirjojen käsittelyn ohjaamista niiden koko elinkaaren ajan, sisältäen asiankäsittelyn, asiakirjahallinnan ja arkistoinnin. Vastuullamme on asiakirjallisen kulttuuriperinnön säilyttäminen.  Tavoitetilana on, että käytössä olisi asianhallintajärjestelmä, jota ohjaa tiedonohjausjärjestelmä luoden automaattisesti asioille ja asiakirjoille oikeat metatiedot (julkisuusasteen, säilytysajan yms.).

Parhaillaan on käynnissä projekti, jonka tavoitteena on luoda ehdotus maakuntien väliaikaishallintojen valtakunnallisesti yhtenäisestä tiedonohjaussuunnitelmasta ja siihen sisältyvästä tehtäväluokituksesta. Lisäksi projektin tavoitteena on tuottaa tiedonohjaussuunnitelman käyttöönottoa tukevia ehdotuksia ja toimenpidesuosituksia. Projektin aikana tehdään suunnitelmaluonnos tulevien maakuntien tehtäväluokituksen ja tiedonohjaussuunnitelman valmistelemiseksi. Onneksi projektissa on edustajia muista sairaanhoitopiireistä, jotta pysymme verkostojemme avulla ajan hermolla, kun Lapin osalta ei ole sairaanhoitopiirin edustajaa mukana. Maakuntien valmistelusta vastaaville tehdyn kartoituksen mukaan mielipiteet vaihtelevat sen suhteen, tulisiko saada yhteinen kansallinen ratkaisu asianhallinnan tietojärjestelmäksi vai jatketaanko olemassa olevilla järjestelmillä.

Viime kesänä Kansallisarkisto toteutti kyselyn tuleville maakunnille siirtyvistä analogisista aineistoista. Mekin siihen vastasimme karkealla tasolla, sillä meillä ei ollut täyttä varmuutta siitä, mitkä aineistot tulevalle maakunnalle siirtyvät. Juuri tästä syystä Kansallisarkisto ei toteutakaan nyt syksyn aikana toista yksityiskohtaisempaa kyselyä. Kansallisarkisto pyrkii yhteistyössä VM:n ja Kuntaliiton kanssa edistämään asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ohjeistuksen laadintaa maakuntauudistusta varten. Asianhallintaa tarvitaan sekä maakuntahallinnon ja tähän liittyvän järjestämistehtävän hoitamisessa sekä maakuntien vastuulla olevien palveluiden tuottamisessa. Valmisteilla olevan maakuntalain 84 §:ssä on huomioitu asianhallinta edellyttämällä maakunnan hallintosäännössä annettavan tarpeelliset määräykset maakunnan asiakirjahallinnon järjestämisestä ja siihen liittyvästä vastuiden ja tehtävien jaosta maakunnan sisällä.

Arkiston arki ei ole harmaata ja tylsää, jokainen päivä on erilainen ja yhdessä teemme työtä asianhallinnan eteen niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.
 

Marjo Pasanen
Arkistopäällikkö