Kymppi-blogi

Kymppi_logo

Inhimillisesti tehokas johtaminen-hankkeessa on käytössä oma blogi. Blogin nimi on "KYMPPI”, joka on vanha, historiallinen synonyymi sanalle esimies. Jo ennen muinoin savotoilla johti toimintaa ”Kymppi”, joka oli metsätyömiesten ja erilaisten työporukoiden pomo. KYMPPIin kirjoittavat sairaanhoitopiirin omat ”kympit”.

-----------------------

10.10.2017 Riittämättömyydentunne riivaa lähiesimiehiä
 

Jaana Heikkinen  

Katkeamaton lääkehoito, neste- ja lääkehoidon näytöt, laiteajokortit, rinnakkaisluokitus, Paoncil, osaamiskartoitukset, verkkotentit ….
nämä kaikki ovat ajankohtaisia asioita yksiköissäni juuri nyt.

Kaikki tarpeellisia, osaamisen vahvistamisen kautta, potilaan saaman hoidon laatuun vaikuttavia asioita. Hoitotyössä haasteen tämän kaiken hyvän aikaansaamiseksi luo meidän perustehtävä eli potilaan kokonaisvaltainen hoitaminen.

Lähiesimiehenä teen töitä meille tärkeimmän voimavaran eli hoitohenkilökunnan lähellä, johtaen yksiköideni toimintaa niin, että potilas saa parhaan mahdollisen hoidon.  Tämän kaiken onnistumiselle tärkeimmäksi koen sen, että olen saanut rakennettua ympärilleni osaavan, ammattitaitoisen ja sitoutuneen henkilökunnan, joiden kirkkaimpana tähtenä on potilas.

Lähiesimiehen rooli asioiden organisoinnissa on avainasemassa. Pohja asioiden onnistumiselle on luotuna, kun kaikki on hyvin suunniteltua, asiat ”markkinoidaan” oikeassa tilanteessa, oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Suunnittelu vaatii kuitenkin aikaa ja tämä on usein se haaste asioiden eteenpäin viemisessä. Pyörää ei toki tarvitse mennä keksimään uudelleen, mutta meidän jokaisen lähiesimiehen on saatava tuunattua siitä yksiköidemme näköinen ja kokoinen.

Veikkaanpa, että tällä hetkellä suurin siivu meidän lähiesimiesten työajasta menee arjenpyörityksessä; riittävä määrä henkilökuntaa, osaamista, tarvittavat välineet ja puitteet potilashoidon onnistumiselle. Lisäksi on paljon sellaista työtä, joka ei näy eikä oikein kuulu kenellekään ja vielä pitäisi löytyä aikaa kehittämisellekin...

Itse olen hyvin suunnitelmallinen ihminen ja usein parhaat ideat saan juoksulenkillä ollessani. Syntyy loistoidea, teen valmiin suunnitelman ja ajattelen, että näin sen teemme! Kas kummaa - kun arki koittaa, ei se niin mennytkään. Nämä tuntemukset/kokemukset ovat viimeaikoina alkaneet riivaamaan yhä useammin. Kaikki suunnitellut, toimeenpantavat asiat venyvät, venymistään ja niiden toteutuksesta ei ole tietoakaan.  Arki on vienyt kaiken ajan, sen sujuminen on kuitenkin se number one. Joku ajattelee, että kärsivällisyyttä! Joo, sitä tarvitaan ja sitä on joutunut tässä vuosien varrella oppimaan lujasti lisää. Ajattelen kuitenkin, että asiat on tarkoitettu hoidettavaksi ja aikaansaatavaksi. Jatkuva tunne, että asiat ovat hoitamatta, ei pysty siihen mihin pitäisi, on stressaavaa ja kuluttavaa pidemmän päälle.

Ajankohtaisten asioiden alullepanemisessa on usein kyse vain hetkestä aikaa, jolloin saa keskittyä asiaan, suunnitella ja valmistella sen juuri omien yksiköiden näköiseksi ja ehkä keskustella asiasta kollegoiden kanssa.  Tämä pieni hetki on äärettömän tärkeä kaiken onnistumiselle ja sillä hetkellä on merkitys siihen miten asia lähtee etenemään ja lähteekö se ylipäätään etenemään. Kun olen saanut asiaa pohdittua/suunniteltua, niin seuraava askel on kuulla henkilökuntaa. Miltä ideani/suunnitelmani heistä vaikuttaa? Henkilökunnan kuuleminen on ensiarvoisen tärkeää hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Kun yhdessä suunnittelemme, niin yhdessä myös sitoudumme.

Perustehtävä sanelee sen milloin tätä ”kaikkea muuta” voidaan tehdä, koska sehän tapahtuu silloin kuin muu työ sen sallii. Välillä mennään ”punaisella” pitkä aikaa ja välillä taas ”keltaisella”. Oikean hetken löytäminen on lähiesimiehen aistittava ja ennakoitava. Ennen tätä kaikkea on kuitenkin pitänyt tehdä se kallisarvoinen pohjatyö eli pureskella asia meille sopivan näköiseksi ja mahdolliseksi toteuttaa.

Aika muuttuu ja kehittyy, hyvä niin. Itse olen työskennellyt hoitotyön parissa 27 vuotta ja voin sanoa, että melkein kaikki muu paitsi potilaat ovat muuttuneet. Hyviä asioita olemme kehittäneet/saaneet, mutta vauhti on tällä hetkellä kiihtyvä ja kova. Onko liiankin kova? Välillä tuntuu että meille tärkein eli potilas, unohtuu tässä kaikessa. Hektisyys ja kiire meidän jokaisen ammattiryhmän työssä näkyy myös niin, että pikkuhiljaa ajaudumme yhä kauemmas toisistamme. Itse koen ajoittain uhkana sen, etten lähiesimiehenä kohta ymmärrä mitä siellä potilaan luona tapahtuu. Tämä ei johdu halusta vaan siitä, että meidän kaikkien työ on muuttunut niin valtavasti.

Riittämättömyys on sana, joka varmaan riivaa nykypäivänä yhä useampaa työntekijää. Kuulen hoitajien usein sanovan ”kun ei ehdi tehdä asioita niin hyvin kuin haluaisi”. Samaan yhdyn minäkin.

Viime aikoina vauhdin kiihtyessä olen paljon pohtinut sitä, kuinka tämä kallisarvoinen laiva saadaan ohjattua niin, että suunta ja päämäärä pysyvät meille kaikille selkeänä: jokainen potilas saa hyvää, laadukasta ja asianmukaista hoitoa osaavilta ja motivoituneilta hoitajilta. Ja vieläpä niin, että perustehtävän lisäksi saamme hoidettua nämä kaikki muut tärkeät asiat hyvin organisoituna, hallitusti ja yhdessä työntekijöiden kanssa hyvällä yhteistyöllä ja hymy huulilla.

Tässä mietteitä sateiselta syyspäivältä!

Jaana Heikkinen
osastonhoitaja dialyysi ja 5B
 

- - - - -

30.9.2017 Väkemme kaukaisuudessa
 

Lappilaisten ensihoitajien keskuudessa kiertää tarina etelästä Lappiin saapuneesta kollegasta, joka vietyään ensimmäisen potilaansa Rovaniemeltä Ouluun, nappasi älypuhelimellaan kuvan tehtävälomakkeen kilometrimäärästä ja lähetti sen edellisen työpaikkansa ensihoitajille ihmeteltäväksi. Vaivaiset 450 kilometriä, ei sen enempää, mutta silti riittävästi aiheuttamaan ihmettelyä ja hyväntahtoista naureskelua etelän kollegoissa. Panu Karjalainen

Meille lappilaisille kolminumeroiset kilometrimäärät ovat arkipäivää ja Lapin sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelussa jokainen ambulanssimme nielee vuoden mittaan tietä keskimäärin sadantuhannen kilometrin edestä. Pitkät etäisyydet ja harva asemapaikkaverkosto aiheuttaa haasteen myös johtamiselle. Alueemme kattaa pinta-alaltaan enemmän kuin neljänneksen Suomen maapinta-alasta ja ensihoitajia palkkalistoiltamme löytyy noin 180.

Ensihoitokeskuksen hallinnon mahdollisuus tavata ensihoitajia asemapaikoilla arkisen työn merkeissä on siis hyvin satunnaista ja yhteydenpito perustuu sähköisiin viestintävälineisiin. Tänä syksynä työn alla on nettipohjaisten pikaviestipalveluiden ja videoneuvotteluyhteyksien ottaminen tehokkaampaan ja laajempaan käyttöön.

Sanotaan, että sähköpostijohtaminen on johtamistavoista huonoin. Ensihoidon hallinnon väki voi varmasti allekirjoittaa sen, ettei se ainakaan helpoin ole. Haasteita tiedon välittämisessä riittää. Pyrimme jakamaan kaiken merkittävän informaation ensihoitajillemme useaa väylää pitkin mutta silti joskus tuntuu, ettei se bitti ole yhtään Kustia nopeampi polkemaan. Usein viestit viipyvät matkallaan luvattoman pitkään ennen kuin tavoittavat jokaisen työntekijämme. Erityisen vaikeassa asemassa ovat sijaiset, joita ei vakituisten sähköpostilistoilta löydy.

Suurin haaste mielestäni syntyy kuitenkin aidon vuorovaikutuksen puutteesta. Vaikka kuinka elämme digiaikaa, on laadukkaan kommunikaation ja ajatusten vaihtamisen kulmakivi yhä kohtaaminen kasvokkain. Puhelimessa, sähköpostissa ja Skypessä voimme vaihtaa informaatiota ja välittä viestejä, mutta todelliset neronleimaukset tuntuvat syntyvän usein neuvottelupöydän ja kahvikupin ääressä. Asemapaikkojemme asemavastaavat ovatkin merkittävässä ja vastuullisessa roolissa toiminnassamme. Asemavastaavat joutuvat toimimaan kohtalaisen itsenäisesti kaukana keskushallinnosta ja toimimaan vastuullisessa roolissa keskushallinnon ja työntekijöiden välisenä linkkinä. Onneksemme tämä linkki toimii ja asemavastaavat pitävät meidätkin täällä hallinnon päässä kiinni kentän jokapäiväisissä puheenaiheissa.

Muonion ja Enontekiön perusterveydenhuollon järjestämisvastuun siirtyessä tämän syksyn aikana Lapin sairaanhoitopiirille, joutuu sairaanhoitopiirin johto pohtimaan näitä samoja kysymyksiä ja etsimään ratkaisuita etäisyyteen tapahtuvaan johtamiseen sekä tiedon välittämiseen. Uusien toiminnanohjausjärjestelmien rakentaminen vaatii hieman ponnisteluja, mutta pohdinta kannattaa ottaa tosissaan ja uhrata ratkaisuiden etsimiseen riittävästi aikaa ja energiaa. Toimivien rakenteiden luominen ottaa aikansa ja kärsivällisyyttä sekä turnauskestävyyttä kysytään niin johtajilta kuin työntekijöiltäkin - yhtälailla Rovaniemellä kuin Tunturi-Lapissakin.

Omalta osaltani toivotan hyvää syksynjatkoa kaikille työntekijöillemme. Niin lähelle, kuin myös sinne kaukaisuuteen!

Panu Karjalainen
Ensihoitopäällikkö
 

* * * *

20.9.2017 Perhosen siiven isku
 

Kun työyhteisön työntekijä menehtyy, se pysäyttää hetkeksi kaikki, myös heidät jotka eivät ole olleet kovin läheisiä työtovereita.

Terveydenhuollossa teemme töitä elämän ja kuoleman kysymysten äärellä. Siitä huolimatta emme ole muuta väestöä valmiimpia kohtaamaan menetystä ja surua. Suru-uutisen äärellä olemme hämmentyneitä. Joskus joudumme miettimään kykenemmekö jatkamaan keskittymistä vaativaa työtämme.

Sanna Blanco Sequieros

Myös muita kysymyksiä nousee mieleen: Mitä sanon potilaalle jos hän näkee suruni? Miten jatkamme työyhteisönä eteenpäin? Miten työt jaetaan ja kuka jatkaa tästä? Työyhteisössä jokainen reagoi omalla tavallaan. Toiset haluavat hakeutua yhteen, toiset toivovat rauhaa. Osalle työnteon jatkaminen on paras tapa surra, toiset kokevat sen loukkaavana ja kylmänä.

Suru nostaa ja korostaa yksilöllisiä erojamme. Samoin tekevät muutokset työyhteisössä, vaikka muutos on tietenkin toisen tason luopumista ja surua. Joku on valmiimpi muutokseen, mutta voi edetä sitä kohti liiankin nopeasti. Toinen taas on hitaampi, mutta antaa samalla vakautta muutoksen keskellä. Niin muutoksessa kuin surussakin kaikki reagointi on sallittua, koska olemme ihmisiä ja yksilöitä.

Suuri muutos ja erään aikakauden päätös tapahtui psykiatrian tulosalueelle 2.1.2017 kun tulosalue lakkasi olemasta. Tuolloin Rovaniemen kaupungin mielenterveys ja päihdepalvelut yhdistyivät Lshp psykiatrisen hoidon kanssa ja muodostui Lshp:n  mielenterveys ja päihdepalveluiden tulosalue. Suru ja menetyksen tunne on ollut osa myös tätä yhdistymisprosesia. Liittymisen myötä muuttui myös koko käsitys psykiatrisesta erikoissairaanhoidosta. Nyt tuotamme myös matalan kynnyksen palveluita ja konsultatiivista tukea terveyskeskuslääkärin hoitamiin lieviin ja keskivaikeisiin mielialahäiriöihin.

Meneillään oleva laaja muutosprosessi on osa pidempikestoista muutosta, joka on alkanut jo vuonna 2010. Tuolloin käynnistettiin psykiatrian tulosalueella avohoitotoimintaa ja syntyi mm. akuuttitiimi. Siitä alkaen palveluiden muutosvauhti on ollut päätä huimaava: psykiatrian tulosalueella tehtiin vuonna 2009  vain 212 avohoitokäyntiä kun avohoito oli kunnallistettu. Vuonna 2016 avohoitokäyntejä oli jo 19 000 mikä tarkoittaa käyntimäärien noin satakertaista nousua. Samaan aikaan laitoshoidon päivät vähenivät 25 000:sta (vuosi 2009)  21 000:een (vuosi 2010). Tämä massiivinen palveluiden rakennemuutos on toteutettu käsittämätöntä kyllä ja kuin ihmeen kaupalla ilman lisäresurssia. Ilman henkilökunnan innostusta, aktiivisuutta ja joustavuutta tätä tuottavuuden mittavaa kasvua ei olisi voitu toteuttaa.

Muutosprosessi on vielä kesken ja uudet muutoksen soten myötä kolkuttavat nurkissa. Me teemme matkaa kohti tuntematonta: ehkä me jo hyvästelemme nykyisiä rakenteita ja ehkä jo synnytämme mahdollista maakuntaa. Edes muutoksen suunnasta ei vielä ole tietoa.

Perhosen siiven isku saa aikaan asioiden ketjureaktion. Samoin, kuin perhosen siiven isku, muutos yhdessä pienessä työtehtävässä vaikuttaa jollain asteella kaikkiin työpisteisiin. Kuin perhosen siiven isku myös työtoverin menetys vaikuttaa meihin jokaiseen. Se ei ohita ketään. Siitä huolimatta elämä jatkuu. Maapallo pyörii ja heräämme uuteen aamuun. Ja niin me jatkamme työtämme ja kirjoitamme blogi tekstin vuorollamme.

Menetys ravisuttaa arkista vakauttamme. Se pakottaa arvioimaan huoltemme ja kiireemme mieltä ja määrää. Se asettaa prioriteettejä uuteen järjestykseen.
Ja ennen kaikkea se haastaa esimiehet ja johtamisen. Miten me esimiehet ja johtajat selviämme tästä haasteesta? Olemalla läsnä ja aitoja. Olemalla tukena. Kuuntelemalla ja kuulemalla.  Löytämällä työyhteisöllemme ominainen tapa muistaa ja muistella. Ja ottamalla kantaaksemme sen taakan mitä työyhteisön on kohtuutonta yksin kantaa. Onnistummeko siinä?

Tämän kaiken keskellä on syytä muistaa: suru on merkki siitä että elämme, iloitkaamme siitä.


Sanna Blanco Sequeiros
Mielenterveys- ja päihdepalveluiden tulosalueen johtaja
ylilääkäri

- - - - - -
 

10.9.2017 Historiaa ja tulevaisuutta
 

Vuosituhannen vaihteessa vitsailtiin, että jos pankkiautomaatti olisi terveydenhuollon tietojärjestelmä, se toimisi kutakuinkin näin: asiakas syöttää pankkikortin automaattiin ja näppäilee nostonsa, pankkivirkailija automaatin takana etsii asiakkaan pankkikirjan ja tekee siihen sekä pankin tilikirjaan käsin merkinnän nostosta, jonka jälkeen virkailija vielä työntää rahat automaatin läpi asiakkaalle, jos muilta kiireiltään ehtii ja muistaa.

  Jari Jokela_5-5_2017_.jpg


Pankkiautomaattia käyttää yhä harvempi ja pankin tiskillä asioi tuskin kukaan, joten vitsin huvittavuus alkaa olla historiaa. Myös terveydenhuollon tietojärjestelmien toiminta ja käytettävyys on vuosien mittaan parantunut, vaikka haasteita ja ongelmia edelleen riittää.

Sairaanhoitopiirin ict-palvelut on siirretty 1.9.2017 alkaen LapIT Oy:n tuotettaviksi. LapIT on Lapin ja Koillismaan kuntien sekä kuntayhtymien omistama tietohallintoyhtiö. Sen vuotuinen liikevaihto on n. 10,4 M€ ja henkilöstömäärä sairaanhoitopiiriltä siirtyneet 11 työntekijää mukaan lukien yli 90.  Omaan tietohallintoomme on jäänyt 11 työntekijää, jotka vastaavat mm. sairaanhoitopiirin ict-arkkitehtuurista ja tietohallinnon strategisesta suunnittelusta. 

Sairaanhoitopiirin tietohallinto on tehnyt voitavansa jatkuvasti laajenevan tietojärjestelmäympäristön toimivuuden takaamiseksi. Ongelmatonta se ei ole ollut, ja siksi on päädytty siirtämään ict-palvelut ns. leveämmille hartioille. Tätä merkittävämpi syy ict-palvelujen ulkoistukseen on kuitenkin sote- ja maakuntauudistus. Tulevaisuudessa maakuntien sote-ict-palvelutuotanto todennäköisesti rakentuu vahvasti LapIT:n kaltaisten inhouse-yhtiöiden varaan. (Inhouse-yhtiö on julkisyhteisön määräysvallassa oleva yhtiö jolta palvelut voidaan hankkia kilpailuttamatta.) LapIT-ratkaisun ennakoidaan siis olevan ”sote-yhteensopiva”.

Sote-uudistuksessa on painotettu sitä, miten tietojärjestelmien paremmalla yhteentoimivuudella ja ict:n vahvalla ohjaamisella saadaan aikaan merkittäviä kustannussäästöjä. Yksi sote-uudistuksen perusratkaisuista on valinnanvapaus. Tosiasiassa valinnanvapauden nimellä on kuitenkin ajettu sote-palveluiden siirtoa julkisen sektorin toiminnasta markkinaperusteiseksi. Sote-palvelujen ”valinnanvapaus” on siis vahvaa uskoa markkinoiden ja vapaan kilpailun tuomaan tehokkuuteen ja taloudellisuuteen.

Miten ajatus tietojärjestelmien paremmasta yhteentoimivuudesta ja valinnanvapauden nimellä kulkeva markkina- ja kilpailu-usko liittyvät yhteen? Katsotaanpa taaksepäin: mikä on johtanut terveydenhuollon nykyiseen pirstaleiseen tietojärjestelmäarkkitehtuuriin, jos ylipäätään arkkitehtuurista nykytilanteessa voidaan puhua? Vastaus on menneiden vuosikymmenien valinnanvapaus tietojärjestelmäratkaisujen suhteen ja usko markkinoiden ja vapaan kilpailun tuloksellisuuteen. Kunnat ja kuntayhtymät ovat päässeet - tai joutuneet - valitsemaan terveydenhuollon tietojärjestelmänsä markkinoilta, ilman keskitettyä ohjausta. Lopputuloksena on huonosti toimiva kokonaisuus, ja tarvitaan miljardiluokan investointeja tilanteen korjaamiseksi. Toivottavasti muutaman vuosikymmenen kuluttua ei tarvita miljardiluokan kustannuksia valinnanvapauden nimellä lanseeratun sote-palvelujen vapaan kilpailun ja markkinaperustaistamisen jälkien korjaamiseen.

Jari Jokela
sairaanhoitopiirin johtaja